Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Tonttuilua ja hyvää mieltä

Tonttuiltiin Marthan kanssa viime sunnuntaina perinteisesti Uutelan Joulupolulle ja kyllä oli taas mukavaa. Päivä oli pitkä, tapahtumarikas ja taidettiin molemmat saada happimyrkytys päivän päätteeksi.
Joulupolulla oli tapansa mukaan kaikenlaista tapahtumaa pitkin tuon 2,5 km matkan aikana ja mikäs siinä oli talsia ihanaa luontopolkua, tavata ihania ihmisiä ja toivottavasti tuottaa monelle lapselle hyvä mieli Marthan kanssa.
Marthalla oli punainen tonttukauluri ja toisinaan emme meinanneet eteenpäin päästä kun pienet lapset halusivat rapsuttaa ja halailla Marthaa niin kovasti ja sehän meille sopi oikein hyvin. Sanoisinko taas hieman rintaa pyöhistellen että voiko parempaa pr,ää rodulle ollakkaan? Moni aikuinen jutteli rodusta ja kyseli minkä rotuinen Martha on. Yhden kiitoksenkin sain erityislapsen äidiltä kun tämä lapsi sai halata Marthaa monta kertaa. Tästä taas tuli itselle todella hyvä mieli. Niin pienellä asialla puolin ja toisin voi antaa sitä hyvää mieltä pienestä isoon.

Käytiin samalla reissulla myös 'mummolassa' kaffilla ja ottamassa välilevot sekä pienet huikopalat tietysti.

Päivään sisältyi myös bussimatka ja kaksi metromatkaa ja metrossa Martha pisti lipuntarkastajat polvilleen kun halusivat rapsutella ja jutella neitoselle kovasti. Tässä vaiheessa neiti oli jo sen verran sippi että _parhaimmat jutut oli jo näytetty_ vaikka kuinka tädit leperteli nenän edessä.

Kotiin kun päästiin oli Martha tosi väskä. Söi ja paineli soffalle Renulin viereen kuorsaamaan joskin samaisena iltana myöhäisellä lenkillä oli jo vauhti päällä joten juostiin jänisten perässä letit hulmuten.

Tässä me likat poseerataan puolessa välissä joulupolkua



Tänään käytiin koiruleiden kanssa ihastelemassa ja ehkä vähän kauhistelemassa (minä kauhistelin, koirat nautiskeli) myrkystä joka tuntui yltyvän tunnin lenkin aikana hurjasti. Kiivettiin korkealle kukkulalle ja samantien kun päästiin ylös, kuului jossain lähistöllä kun iso puu kaatui. Hyi hitto mikä aavemainen ja käsikarvoja nostattava se ääni on kun lähtee pienestä rytinästä ja loppuu valtavaan jysäykseen hrr.





Kuvat taas taattua kännykkälaatua puuh.

Eilen kun palattiin lenkiltä, nähtiin aivan meidän talon nurkalla olevan kaatuneen puun päällä julmetun hieno kanahaukka. Siinä se istui ja tuijotti tovin meitä. Rene hoksasi tirpan ensin ja oli aivan että nyt sapuskaa tiedossa jee, Martha touhotti taas omia juttuja ja missasi tämän upean hetken. Siitä se sitten lähti lentoon ja kyllä oli hieno näky kun levitti siipensä ja niistä kuului "vhouu vhouu". Harmi kun en kerennyt kaivamaan tarpeeksi ajoissa kännykkä esille että olisi kuvan saanut. Harvoinpa noin lähelle päästävät ja vielä noin pitkäksi aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti