Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Niin vaan tämäkin vuosi on pian ohi ja on aika pysähtyä ja kerrata mitä Marthan ja Renen vuoteen on mahtunut.
Meidän perheen suurin muutos tapahtui huhtikuussa kun koko poppoo muutti saman katon alle. Loppui se kahden asunnon väliä ramppaaminen ja vaikka välimatkaa ei 15km enempää ollutkaan niin kyllä se aika ajoittain kävi rankaksi kun aina piti miettiä missä on mitkäkin tavarat ja joskus tuntui että M & R oli hieman hämmennyksissä kun edes takaisin mentiin.

Huhtikuussa Martha suoritti agilityn alkeiskurssin hienoin "arvosanoin" eli viimeisenä tuntina suoritti kahdeksan esteen radan upeasti alusta loppuun. Hyvä me!

Kesäkuussa Martha rakas täytti 3 vuotta.

Heinäkuussa Rene kastroitiin ja kaikki meni onneksemme hyvin ja poika toipui hyvinkin nopeasti.

Elokuussa meidän perhe vaihtoi autoa. Farkku mondeossa pysyttiin toki mutta vuosimalli pompsahti neljä vuotta tuoreempaan. Kävimme tummentamassa koko takaosaston niin kelpaa koirienkin matkustella aurinkoisella säällä kun ei porota arska silmiin.

Elokuussa Martha ja minä teimme neljän päivän retken kuopioon jossa kävimme kolmena päivänä kehässä. Mitään menestystä ei tullut mutta tutustuimme huippu tyyppeihin ja näimme toki myös vanhoja tuttuja. Loisto reissu kaiken kaikkiaan. 

Syyskuussa Martha sairasta lievän nielutulehduksen mutta sekin meni onneksi hyvin pian ohi antibioottikuurilla.

Lokakuussa Rene rakas täytti 9 vuotta. 

Summa summarum, Hyvä vuosi ollut. Koirat pysyneet terveinä ja kaikenlaista kivaa ollaan touhuttu. Marthan kohdalla on ollut hurjan paljon onnistumisia mitä tulee agiin ja jälkeen. Neiti mennyt rytinällä eteenpäin ja ottanut oppia vastaan maltillisesti.

Ensi vuoden otamme hyvillä mielin vastaan ja katsotaan mitä kivaa keksitään. :)

Martha ja Rene haluaa lopuksi kiittää blogimme lukijoita ja lähettää talviset terveiset!  Joulunaikaa saattaa tullaa vielä päivitystä mikäli tämä kaksikko paketti ja kinkunvalvojaisilta kerkeää. ;)

16.12.2012 Järvenpään lemmenlaakson kodalla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti