Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Terveiset mereltä

Niin vaan vierähti viikonloppu merellä hyvässä seurassa ja säässä.
Tällä kertaa mukaan lähti vain Martha ja ehkä hyvä niin. Saaressa oli myös muilla veneilijöillä koiria mukana, uroksia vielä joten Renellä olisi mennyt vain kaikki aika niitä kyttäillessä.
Rene ja isäntä hoiti kodinmyyntiä täällä helsingissä sen aikaa kun me likat purjehdittiin hirveässä pläkässä ja auringonpaisteessa.

Marthalla oli helteestä huolimatta kivaa. Tuttua porukkaa, vapaana oloa, makkaraa ja aamusta myöhäiseen iltaan ulkona oloa.

Välillä oli pakko viedä Martha varjoon makoilemaan ja huolehtia että juotavaa koko ajan mukana missäpäin saarta sitten olimmekaan mutta muuten se hengaili meidän kanssa laakeilla kallioilla, pyöri siellä selällään, nautiskeli herkullisen ison ydinluun ja lotrasi meressä.

Menomatkalla nähtiin norppa joka nosti päänsä pinnalle aika lähellä venettä. Pulahti sitten hetken päästä takaisin sukelluksiin. Illalla istuskeltiin kalliolla ja tällöin nähtiin uudestaan norppa joka pullahti hetkeksi pinnalle kurkkimaan. Ihania otuksia.

Kyllä oli tänään koirilla kovat halaukset ja pusut kun miehet tulivat hakemaan meitä. Odella ja Padella oli niiin iloinen ja hellä jälleennäkeminen. <3
















Ja alla vielä muutama yleiskuva reissusta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti