Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Potilas Saarinen

Noniin, Rene on nyt kastroitu ja kaikki meni onneksi kivasti.
Rene vietiin aamulla klo 9.30 lekuriin ja haettiin poika kotiin klo 16 aikaan.
Hoitaja kertoi että Rene oli saant "hengailla" henkilökunnan kanssa muutaman tunnin ennen operointia ja voin niin kuvitella kunka Renuli on ollut onnellinen saamastaan huomiosta.

Samalla reissulla Reneltä lähti heiluva etuhammas ja lähes mätä poskihammas ja tietysti myös suu putsattiin kauttaaltaan samalla tujauksella.

Nyt parantelemme Renen takamuksen ja ensi viikon lopusta lähdemme lakeuksille kesälomailemaan. Tiedossa siis mökkeilyä, paljon vapaana oloa, ehkä muutama suupala grillimakkaraa ja pisteenä iin päälle, Martha ja dallutyttö Lyyli lähtee Kuopion kolmipäiväisille näyttelyturneelle. torstaina lähdetään ja sunnuntaina palataan takaisin. Meillä on kiva pieni neljän hengen mökki varattuna siilijärveltä ja tälle reissulle emme miehiä huolikkaan mukaan. :)


Rene juuri kotiutunut lasaretista ja nukkuu fällyn alla.

Renen unihousut ettei nakertele tikkejä.
EI SAA NAURAA! ;)


Lopuksi meidän poppoo toivottaa aurinkoisia kesäpäiviä ja seuraavat kuulumiset sitten tienpäältä.


Niin on itse kerätyt kukat ja itse tehty piirakka ja ja ja..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti