Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

torstai 2. helmikuuta 2012

Helmikuu ja helemat paukkuu

Niin vaan mentiin jo helmikuun puolelle tujussa pakkassäässä. Kun tulee talvi niin tulkoot sitten kunnolla niin että nenänpäässä saakka tuntuu :)

Koirat ottanut pakkaset hyvin vastaan ja hyvällä vaatetuksella jopa Rene pärjännyt hyvin mittarin kohotessa toisinaan jopa-20 asteeseen.

Olen laittanut lähes joka ilta tummelia heitin tassuihin jotta pysyisi hyvinä. Martha heittäytyy sängylle jo valmiiksi kyljelleen kun otan tummelipurkin esiin ja Reneä taas taitaa rasvaaminen vähän kutittaa "kikati kikati hihih potku kikikkatikiki) :D. Tassuja ei olla nosteltu eli vissiin viime talven kovien pakkasten vuoksi tassut vähän karaistunut. Molemmille löytyy kyllä myös tossut mutta toivotaan ettei niitä tarvis käyttää kun tuppaavat aina irtoamaan vähän kovemmassa vauhdissa.

Odotellaan jo ihania jäälenkkejä mutta vielä ei olla uskallettu jäälle mennä. Joitakin uhkarohkeita siellä liikuskellut mutta me pysytellään ainakin ensi viikon alkuun vielä visusti maankamaralla.

Olen ajatellut hankkia Marthalle fleecehaalarin tai semmosen tantun joka peittäisi mahdollisimman hyvin tisut. Hurtan mantteli jättää turhan monta tisuparia paljaaksi eli joko ihan haalari tai sitten toisenlainen tanttu hankinnassa. Hienoa olisi jos olis sen verran näppärä käsistä niin teksii itse mutta meikäläinen ei lähde edes yrittämään.
Renellä on hyvä ja paksu mantteli ja tähän lisänä vielä muurahaiskarhu puku eli fleecepuku ja näillä kyllä tarkenee hyvin. 

Odotellaan jo kovasti loppu kuussa alkavaa talvilomaa jolloin suuntaamme lakeuksille nauttimaan elosta, hiihtämään murtsikkaa, katsomaan räiskyvää takkatulta ja hyvänmielen eloa kun tupa täynnä koirantassuja. :)

Ihania pakkaspäiviä jokaiselle ja muistaakahan pukeutua hyvin ja pukea karvaisia kavereita tarpeen mukaan. :)


2 kommenttia:

  1. Meil on tytöillä sellaiset fleecehaalarit ja ne toimii aikas hyvin, ostin Hööksistä kun on paljon halvempi kun esim mustit ja mirrit :D

    VastaaPoista
  2. No mä oon selaillu hööksin kuvastoa ja huomannut että siellä aika mukavaan hintaan kaikenmoista tarviketta. Ollaan menossa sinne tässä lähipäivinä, toivotaan että sieltä löytyis. :)

    VastaaPoista