Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

torstai 26. toukokuuta 2011

Lopputarkastus

Kävimme tänään poistattamassa Marthan ompeleet pois. Alunperin meillä oli lopputarkki aika vasta perjantaille mutta huomasin eilen että leikkauskohta oli alkanut punoittaa joten saimme ajan jo tälle päivälle.
Ompeleet lähti mukavasti pois ja aavistuksen arpi nyt punoittaa. Ell mukaan Marthan kroppa reagoinut hieman langalle joten nyt sitten muutaman päivän rasvaan leikkausarpea Terrapolyllä ja otamme vielä viikon verran lenkit remmissä.
Ajelimme tämän jälkeen Laajasalon rantsulle kaivamaan hiekkaa ja tallustelemaan pientä lenkkiä uusissä metsäntuoksuissa. Marthalla ja Renellä olis jo niin kova halu päästä painimaan kun koko lenkin ajan kävelivät vierekkäin toistensa kyljissä kiinni ja kyhnäsivät päillään toisiaan ja tämä on noilla kahdella aina se leikkiinkutsu. :)

Aiemmista näyttelysuunnitelmista poiketen suunnitelmat menneet todella uusiksi. Näillä näkymin vietämme jonkun aikaa Seinäjoen tuntumissa kesälomaamme ja olen katsonut Marthalle elokuulle Keuruun ja Kokkolan ryhmiksiä sekä Saarijärven kv näyttelyä. Renen kohdalla olemme tulleet päätökseen että poika menee seuraavaksi sitten vasta vetskuihin esiintymään jos on mennäkseen. Rene kun ei tarvitte enää ainuttakaan pokaalia tai ruusuketta pölyyntymään hyllylle ;)

Jahka tässä nyt viikko tai kaksi menee eteenpäin niin luulen että käymme korkkaamassa uimakauden edellyttäen että on lämmin päivä. Marthalla on kova hinku jo veteen ja Renen varput ja pitkulajalat heitti talviturkin jo muutama viikko sitten merivedessä veden ollessa vain + 4 asteista hrr.


Näihin tunnelmiin lopetamme tältä erää ja alle laitan kuvan muistoksi Marthan viime viikon muodista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti